Työvälinevalmistaja

VUOROTYÖ

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Facebook Twitter LinkedIn

YLEISTIETOA

Oras Group on merkittävä eurooppalainen talotekniikan vesikalustetoimittaja: markkinajohtaja Pohjoismaissa ja johtava yritys Manner-Euroopassa. Yrityksen tehtävä on tehdä veden käytöstä helppoa sekä ympäristöä säästävää ja sen visiona on tulla kehittyneiden vesikalusteiden eurooppalaiseksi markkinajohtajaksi. Konsernilla on kaksi vahvaa brändiä, Oras ja Hansa. Oras Groupin omistaa perheyhtiö, teollinen omistaja Oras Invest. Konsernin emoyhtiön Oras Oy:n kotipaikka on Rauma ja tehtaat sijaitsevat Raumalla, Saksan Burglengenfeldissä, Tšekin Kralovicessa ja Puolan Olesnossa.

Haemme nyt heille Raumalle TYÖVÄLINEVALMISTAJAA.
Työtehtäviin kuuluu koneistustyöt koneistuskeskuksilla sekä työstöratojen tekeminen koneistettaviin kappaleisiin. Työtehtävä sisältää myös koneistusta manuaalikoneilla (poraus, jyrsintä ja sorvaus). Lisäksi toimit aktiivisesti oman työsi kehittäjänä.

Tehtävässä menestyminen edellyttää kone- ja metallialan peruskoulutusta ja/tai työkokemusta vastaavalta alalta sekä koneenpiirustuslukutaitoa. Omaat itsenäisen työotteen ja hyvät ongelmanratkaisu- sekä työyhteisötaidot. Mastercam tai NX-camin osaamisesta on etua työtehtävien hoitamisessa.

Tarjoamme innovatiivisen ja tavoitelähtöisen työskentely-ympäristön yrityksessä, jonka strategia sekä pitkän ajan tavoitteet ovat selkeät.

Työssä vaaditaan voimassaolevaa työturvallisuuskorttia.

Mikäli kiinnostuit tehtävästä, täytä hakemuksesi CV:n kera mahdollisimman pian osoitteessa www.kaikuhr.fi

INFO/LISÄTIETOA

Petri Lätti: +358 50 3132234

Haku päättyy: 26.01.2020

HAKEMUS

Paikka johon haet

Etunimi (pakollinen)

Sukunimi (pakollinen)

Puhelinnumero (pakollinen)

Osoite (pakollinen)

Postinumero ja toimipaikka (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)

Info/lisätietoa

Lisää CV

Muu liite